Koko perheen mopo- ja moottoripyörätapahtuma 02.10.2021

Papattajat osallistui myös; Koko perheen mopo- ja moottoripyörätapahtumaan 02.10.2021

joka oli Tiilimäen (”vanhalla-yö kesoililla”) Nesteellä. Sää oli hyvä tosin hieman tuulinen joka saattoi rajoittaa osallistujien määrää, mutta kuitenkin kuusi (6) Papattajaa saapui kerhohuoneelle josta oli määrä lähteä kohti Tiilimäen Nestettä!

Menimme kauppatorin ohitse koska kuultiin että siellä olisi ollut Porin Pesä-Karhujen juhlintaa, mutta tällä kertaa huhu ei pitänyt paikkaansa ja jatkoimme kohti ”kespaa”. Osa ”letkasta” oli jo mennyt eri reittiä ja olivatkin ennen pääryhmän saapumista perillä!

Siellä oli noin 60 moottoripyörää ja kymmenkunta mopoa saapuessamme paikalle. Myös meidän kerholaisia oli kolme paikanpäälle tulleet suoraan, joten Papattajat osallistui kymmenen (10) henkilön voimalla tilaisuuteen.