Saariston rengastien ajoretki 31.7-2.8.2019

Keskiviikkona 31.7-19 kokoonnuttiin aamulla klo. 8.00 Matti Aaltosen pihalla, jossa pakattiin 7 mopoa kahteen peräkärryyn. Lähdimme matkaan 7 hengen ryhmällä sateisena aamuna kolmella autolla. Veimme yhden auton ensin Askaisiin, johon saapuisimme ajoreissun päätteeksi. Jatkoimme matkaa Kustaviin, jossa purimme mopot peräkärryistä kaksi autoa ja peräkärryt jäivät sinne. Kun odotimme iniöön menevää lauttaa alkoi aurinko paistamaan kuin tilauksesta. Iniössä kävimme syömässä loistavaa lohikeittoa ja tutkimme vähän ympäristöä. Sitten tulikin jo vähän kiire Houtskäriin menevään lauttaan, lautalla tuli vähän epätietoisuutta meneekö lautta oikeaan paikkaan kun katsottiin puhelimen navigaattorista, mutta onneksi puhelin oli ylösalaisin ja lautta oli sittenkin oikea. Ajelimme läpi Houtskärin ja saavuimme saaristokoululle jossa yövyimme. Paikka oli hieno ja edullinen käytettävissä oli hyvä grilli jossa loihdimme vähän iltapalaa. Majoitus oli neljän hengen majoissa jotka olivat vähän ahtaat, mutta aamiainen oli todella hyvä. Aamusella jatkoimme matkaa seuraavalla lauttalla Korppooseen aurinko paistoi ja maisemat olivat hienoja. Korppoosta jatkoimme lauttalla Nauvoon josta etsimme seuraavan majoituspaikan, joka oli Marttan majatalo. Paikka oli hieno vanha talo jossa oli kiva pihapiiri ja erikoinen sauna, myös illallinen oli mahtava. Tutustuimme Nauvon tarjontaan kävelemällä satamaan ja vähän muuallekin. Maittavan aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa seuraavaan lauttaan joka meni seilin kautta Hankaan. Viimeinen lautta meni Hankasta Rymättylään, josta ajelimme Askaisiin. Askaisissa oli auto vielä tallella. Kuskit hyppäsivät kyytiin ja haettiin autot ja peräkärryt kustavista ja palattiin Askaisiin hakemaan mopot ja loput kuskeista. matkalla poriin kävimme vielä kahvilla ja jatkoimme matkaa Aaltosille, jossa purimme mopot kyydistä ja kukin lähti kotiin loistavan reissun tehneenä. Mopot toimivat hyvin ja aurinko paistoi, ajokilometrejä tuli mopoihin n. 125 km.

 

Kuvia tapahtumasta.

Lisää kuvia tapahtumasta.