Falunin rompe-matka 31.8. – 3.9.2017

Jukka Kujansuu oli kevään aikana järjestellyt Papattajille matkaa Ruotsin Faluniin pohjoismaiden suurimmille rompepäiville. Torstaina 31.8. matka alkoi Porista kello 18.00. Jukka ajoi itse käytössämme ollutta OK-liikenteen bussia ja rattoisa matkamme jatkui kohti Naantalia. Naantalissa ajoimme Finnlinesin rahtilaivan kyytiin. Vastaanotimme ikkunahytit ja menimme yhdessä nauttimaan buffet-pöydän antimista. Hieman yhdessäoloa laivalla ja ajoissa nukkumaan aikaisen herätyksen vuoksi. Laivan aamiaisen jälkeen bussiin ja ajo kohti Falunia. Saavuimme Faluniin noin kello 13.30 ja vastaanotimme huoneet keskustan hotelli Falunista. Hieman lepoa, jonka jälkeen tutustumaan kaupungin keskustaan ja ruokailemaan. Illalla istuimme iltaa kaupungin terasseilla. Aamulla ajoimme bussilla matkan päätapahtumaan rompe-alueelle Falunin hiihtokeskuksen alueelle, jossa meitä odottikin huikea näky. Yhden päivän rompetapahtumassa yli 700 myyntipöytää ja noin 20 000 ihmistä. Myyntikäytäviä seitsemän rinnakkain pituudeltaan 500 m. Autojen, moottoripyörien ja ruotsalaisten mopojen osia, antiikkia työkaluja ym. ym. Kaiken lisäksi alueella liki sata kunnostettua vanhaa autoa, Volvoja, Saabeja, Amerikan autoja, vanhoja linja-autoja ja paljon muita. Nähtävää oli enemmän kuin yhdessä päivässä ehtii. Tapahtumaa ei pysty sanoin ja kuvin kertomaan, se pitää itse kokea. Falunista illaksi jälleen Finnlinesin laivalle ja sunnuntain aamupäivällä Poriin. UPEA matka. Kiitos kaikille osallistuneille ja erityisesti kuljettajalle Jukka Kujansuulle.

Falunin matkakuvia.